Rovaniemi United ja PS Kemi toistamiseen tasapeliin
Rovaniemi United ja PS Kemi pelasivat jalkapallon Kolmosessa toistamiseen tällä kaudella 1–1 -tasapelin, tällä kertaa Saarenkylässä.

Cedrick Jovani Fenelon teki 1-1 tasoituksen rankkarista. (Kuva: Ari Vuorela)
Ottelun avausjakso oli maaliton, mutta keskushyökkääjä Janne Ojaniemi vei kotijoukkueen johtoon reilun tunnin kohdalla. PS Kemin laituri Cedrick Fenelon kuitenkin tasoitti lukemat minuutti ennen täyttä aikaa rakkarista. Sekä Ojaniemi että Fenelon ovat joukkueidensa tämän kauden parhaat maalintekijät, nyt tulleet osumat olivat kumpaisellekin kauden viidennet.
Kevätkierroksella joukkueet olivat tasanneet pisteet Keminmaassa, jossa Roi Utd teki 1–1 -tasoitusmaalin rangaistuspotkusta ottelun lisäajalla.
Nyt tullut tasapeli piti PS Kemin sarjataulukossa Roi Utd:n edellä. Rovaniemeläiset kuitenkin katkaisivat tasapelillä kolmen ottelun tappioputkensa.
Tapani Juusola / Lapin Kansa
- 1-0 Janne Ojaniemi 64. min
- 1-1 Cedrick Jovani Fenelon 89. min (rp)