PS Kemi palasi voittokantaan murskaamalla Tervarit

Jalkapallon Kolmosessa PS Kemi palasi voittokantaan murskaamalla kotonaan Sauvosaaressa Oulun Tervarit 8-1 (3-1). Kahden maalin miehiä ottelussa olivat Cedrick Fenelon, Kelechi Evo ja Tuomas Fager.

Kolme edellistä ottelua oli tuonut kemiläisille vain yhden tasapelin, mutta nyt joukkue hätisteli putoamispeikkoa kaatamalla sarjajumbon selvin lukemin. Myös kevätkaudella Oulussa PS Kemi oli voittanut Tervarit, silloin numeroin 1-0.

Tuomas Fager teki ottelussa kaksi maalia (kuva: Ari Vuorela)

Nyt kemiläiset aloittivat vauhdilla, ja Fenelon vei kotijoukkueen johtoon heti neljännellä minuutilla.

Ensimmäisen ottelunsa PS Kemin riveissä pelannut OTP-laina Matias Loikkanen kasvatti kotijoukkueen johtoa 25 minuutin kohdalla ennen kuin Tervarit sai kavennusmaalinsa.

Vielä ennen taukovihellystä Evo osui taas kotijoukkueelle.

Toisella jaksolla PS Kemin ilotulitus jatkui. Keskikenttäpelaaja Spencer Silas, joka oli maalillaan ratkaissut myös kevään vastaavan kohtaamisen Oulussa, osui kertaalleen ja toppari Tuomas Fager peräti kahdesti. Maalit olivat Fagerille hänen ensimmäisensä PS Kemin paidassa.

Lopussa Fenelon ja lisäajalla Evo tekivät vielä illan toiset osumansa.

Voitto nosti PS Kemin sarjassa Rovaniemi Unitedin ohi kahdeksanneksi.

Tapani Juusola / Lapin Kansa

You may also like...

Translate »