PS Kemi ja TP-47 tiukassa derbyssä pelasivat 0-0

Palloseura Kemi ja Tornion Pallo -47 pelasivat kauden ensimmäisessä Meri-Lapin derbyssä maalittoman tasapelin Keminmaan keskuskentällä 235 katsojan edessä.

Jalkapallon Kolmosen kahdella selvällä voitolla aloittanut PS Kemi oli tulokseen pettyneempi joukkue.

– Joukkueella on paljon enemmän potentiaalia mitä nyt näimme. Emme saaneet maalia, mutta emme myöskään pystyneet luomaan tarpeeksi maalipaikkoja. 1-2 paikkaa on liian vähän, siksi olen pettynyt, PS Kemin valmentaja Oleg Eprintsev sanoi ja suomi itseään, kun ei saanut pelaajistaan enempää irti.

PS Kemi piti enemmän palloa, mutta TP-47 oli lähempänä maalia. 65 minuutin kohdalla Luka Liimatta kiersi jo kemiläisten maalivahdin Mikhail Ponomarenkon, mutta pallo lipui ohi tyhjään maaliin. Silti tasapeli oli osittain TP-47:lle jopa voitto. Joukkue jatkaa PS Kemin tapaan sarjassa ilman tappioita kolmen kierroksen jälkeen.

Ottelu oli paikallistaiston tapaan kuuma, sillä erotuomari Mika Mutanen jakoi yhteensä yhdeksän keltaista korttia ja lisäksi PS Kemin keskikenttäpelaaja Oluwafemi Ajayi sai suoran punaisen taistelutilanteesta TP-kapteeni Joona Konttajärven kanssa.

Juttu: Tapani Juusola / Lapin Kansa

Kuvat: Ari Vuorela.. lisää tulee myöhemmn

You may also like...

Translate »