PS Kemi aloitti Kolmosen kauden vierasvoitolla

Palloseura Kemi Kings aloitti kautensa Oulussa vierasvoitolla, kun Tervarit Juniorit kaatui jalkapallon Kolmosen ottelussa niukasti 0-1 (0-0). Ainoan maalin teki noin vartti ennen loppua viime kaudellakin PS Kemissä pelannut nigerialainen Spencer Silas.

– Lähtökohtiin nähden ihan hyvä aloitus, voitto tuli. Tervarit-j. on nuori joukkue, mutta erittäin pelaava joukkue. Me pystyimme luomaan hyviä paikkoja, mutta vain kerran saatiin pallo sisään, kauden alla PS Kemin valmentajaksi tullut Jani Paananen sanoi.

Ottelu oli PS Kemille koko kauden ensimmäinen, sillä joukkue ei ehtinyt pelata yhtään harjoitusottelua ennen sarjakauden alkua. Viime kaudesta joukkue on muuttunut paljon, sillä mukana on vain neljä viime kauden pelaajaa.

– Pelaajia on tullut eri osoitteista yhteen, ja heistä pitää rakentaa joukkue. Kokonaisuudessaan joukkue ei ole vielä kasassa, sillä lisää pelaajia on tulossa ja aktiivisesti myös etsimme pelaajia, jotka haluavat tulla rinkiin mukaan, Paananen kertoi.

Viime vuonna PS Kemi sijoittui jalkapallon Kolmosen pohjoislohkossa toiseksi. Seuraava peli pelataan sunnuntaina 14.5. vastaan tulee tuolloin Rovaniemi United, ottelu pelataan Keminmaan tekonurmella kello 13.

Lapin Kansa / Tapani Juusola

You may also like...

Translate »