Meri-Lapin mestaruus ratkaistaan Puuluodossa
PS Kemi pelaa kauden tärkeimmän vieraspelin torstaina 11.8. kun joukkue kohtaa TP-47 joukkueen Tornion Puuluodossa.
Joukkueet ovat olleet koko kauden kärjessä ja tappiottomina. PS Kemi on pitänyt piikkipaikaa kokoajan ja TP-47 tullut perässä, kumpikin joukkue on perustanut pelaamisen hyvää puolustuspeliin. PS Kemi on ollut tehokas myös hyökkäyspäässä, siitä kertoo jo tilastokin. 50 tehtyä maalia 11 pelissä. Tehtyjen maalien perusteella sarjan selkeä maalitykki on ollut Igor Souza Carelli, joka on latonnut 16 maalia. TP-47 paras maalitekijä on ollut Ville Moilanen (8/9) joka kuitenkin on ollut loukkaantuneena eikä pelaa enää loppauden peleissä, mutta heillä on kutenkin nuoret Luka Liimatta sekä Miika Eskelinen jotka ovat joukkueen parhaat maalintekijät Moilasen jälkeen.
Toukokuussa joukkueet pelasivat tiukan ja kiihkeän ottelun, joka päättyi 0-0. Ottelussa jaettiin kahdeksan keltaista korttia ja yksi ulosajo, jonka sai PS Kemin Oluwafemi Ajayi. Hän otti kentän pinnalla yhteen Joona Konttajärven kanssa jonka hyvät näyttelijälahjat tuli hyvin esille, kun tilanne johti Ajayin ulosajoon.
PS Kemin joukkue lähtee tähän tärkeään otteluun ilman Oulussa loukkaantunutta Kelechi Evoa, jonka solisluu murtui kontaktitilanteessa. Joukkueen selkeä tavoite on ollut koko kauden nostaa PS Kemi takaisin valtakunnallisiin sarjoihin ja tuleva peli antaa siihen hyvän suunnan. Joukkue saatiin koottua yhteen todella lyhyessä ajassa. Ensimmäiset pelaajat tuli maaliskuussa ja tässä vaiheessa sarjaa joukkue on on ollut selkeä piristysruiske Meri-Lapin jalkapallolle. Joukkue on täynnä henkilökohtaista osaamista ja taito pelata yhteen on ollut tämän joukkueen tavaramerkki.
”Minusta tämän pelin tärkein asia on, että tässä pelissä kuitenkin kaksi Meri-Lapin joukkuetta. Alueen jalkapallolle on tärkeää että saamme tältä alueelta joukkueen liiton sarjoihin. Toivon tietysti, että PS Kemi on se joukkue. Voittamalla ottelun olemme lähempänä jatkokarsintoja tai suoraa nousua kakkoseen.
Pelaamme pitkästä aikaan tekonurmella joten tämä tulee olemaan haastava meidän joukkuelle. Olemme kuitenkin pelanneet viimeisimmät pelit luonnonnurmella. Minulle tämä ottelu on henkilökohtaisella tasolla tärkeä jopa tunteet tulee pinnalle. Olenhan TP-47 organisaatiossa yli 20 vuotta ollut mukana ja minulle tässä pelissä on nostalgiaa kaikenpuolin.
Molemmat joukkueet pystyvät tekemään maaleja, mutta ottelu tullaan ratkaisemaan maalivahtipelillä. Kummallakin joukkueella on hyvät maalivahdit. Pitää myös muistaa, että ennen sarjan alkua TP-47 oli suosikki sarjaykköseksi. Perässä tuli OPS ja RoPa, mutta musta hevonen on nyt sarjan kärjessä”, jutteli PS Kemin valmentaja Oleg Eprintsev puhelimen välityksellä.
Meri-Lapin Derby TP-47 vs. PS Kemi Puuluodossa torstaina 11.8.2022, klo 19